***

ERY:n alkutaival

ERY perustettiin 23.8.1983. Miten tieto elävästä ravinnosta tavoitti Suomen ja Elävän ravinnon ystäväpiiristä tuli yhdistys?

***

***

***

***

Lauantaina 30.9. juhlimme Brindavan -ravintolassa yhdistyksemme 40-vuotista taivalta. Kokoonnumme nauttimaan hyvästä seurasta ja muistelemaan menneitä. Muistojen avulla tiedämme, keitä ja millaisia olemme. Pitkään toimineella yhdistyksellä on aina se riski, että me tarraudumme aikansa eläneisiin toimintamalleihin emmekä kykene niitä päivittämään.

Miten tästä eteenpäin?

Yhdistyksemme toiminta on perustunut Ann Wigmoren kehittämään elävän ravinnon ohjelmaan. Nyt 40 vuoden kuluttua olemme vakuuttuneita ohjelman toimivuudesta. Se on ollut meille keino saada kaikki terveyden palikat kerralla kasaan oikeassa suhteessa. Lähikursseilla opimme raakakokkailun jalon taidon. Jäsenlehti on ollut keino levittää tietoa ja jakaa kokemuksia elävän ravinnon käytöstä. Jäsenten paranemistarinat ovat arvokasta henkistä pääomaa, jota me haluamme välittää eteenpäin myös nuorelle sukupolville. Miten voimme saavuttaa heidät? Lehden ovat saaneet vain yhdistyksen jäsenet, eli melko suppea piiri. Nuori sukupovi hakee tietoa ja esimerkkiä / innostusta pääsääntöisesti verkosta. Nykyistä lehtiä on julkaistu vain 4 kertaa vuodessa. Nuorille tämä tahti ei riitä. Ja samalla paperilehden kustannukset kasvavat kasvamistaan. Miten viemme viestimme seuraavalle tasolle? Meidän on saatava lisää näkyvyyttä ja tunnettuutta! Mutta onko meillä rahkeita siihen?

Kerro ajatuksistasi: ery@elavaravinto.fi

Tästä puhutaan lokakuun syyskokouksessa 8.10. Keräännymme suunnittelemaan yhdistyksen toimintaa eteenpäin.  Silloin valitaan myös uusi hallitus yhdistykselle.

Tule paikalle tai osallistu etänä. Tervetuloa mukaan!

***

Sellerimehu auttaa!

Ruoansulatusvaivoja? Vaikeuksia siirtyä kasvisruokaan?

Vasymys ja voimattomuus? Sellerimehu auttaa!

Asta Laiho kertoo:

***

***

****

Tervetuloa Keskustelupiiriin!

Brindavanissa torstaisin klo 13 alkaen

lokakuussa 12.10.

marraskuussa 02.11.

joulukuussa 07.12.

Herkutellaan ja keskustellaan!

***

***

***

Kesäinen raakaruokakurssi 4.7 Oodissa

Satu Moilasen vetämä kurssi on onnistunut!

Raaka Meininkiä – raakaruokakurssit tarjoavat osallistujille uusien taitojen ja tietojen oppimista. Ruokakursseillamme viihdytään ja opitaan käsillä tehden, kaikkia aisteja käyttäen ja hyvästä seurasta nauttien:

Selkeät ja yksinkertaiset ohjeet…” ”Sain kurssilla riittävästi ohjausta…” Asiakurssi. Tämän suuntaisia kursseja lisää.”

***

***

***

***

Dieettituote vai elämäntapa?

***

***

***

Kiinnostaako kurssi ulkomailla?

***