Style Selector
Layout Style
Boxed Background Patterns
Boxed Background Images
Color Scheme

Heljä Etelämäen paranemiskertomus

Siirtyminen elävään ravintoon tuo mukaan voimakkaita psyykkisiä ja jopa henkisiä muutoksia. Heljä Etelämäen muutosten sarja alkoi, kun hän 36-vuotiaana sairastui pahaan, seropositiiviseen, eli verenkuvassakin näkyvään nivelreumaan. Siitä alkoi sairaalakierre, jota kesti puoli vuotta.

Tilanne oli nuorelle aikuiselle järkytys

Lääkkeitä vaihdettiin useasti, mutta mikään niistä ei auttanut. Jalat turposivat niin, että hän joutui käyttämään kolme numeroa normaalia isompia lenkkitossuja. Talvella ainoat mahdolliset jalkineet olivat huopatossut. Kävelemään Heljä pystyi tuskin sataa metriä. Sängystä nousemisessa ja pukemisessa hän tarvitsi apua. Tilanne oli nuorelle aikuiselle järkytys. Virallinen lääketiede oli neuvoton, mutta apu tuli – elävästä ravinnosta.

Soitto Ahvenanmaan Elävän Ravinnon Instituuttiin oli oljenkorsi

Aviomies, nyt jo edesmennyt, oli saanut työkaveriltaan Ahvenanmaan Elävän Ravinnon Instituutin puhelinnumeron ja kehotuksen soittaa sinne, jos kerran lääkkeet eivät auta. Se oli oljenkorsi, johon Heljä tarttui. Hän soitti, sai kahden viikon peruutuspaikan ja lähti Ahvenanmaalle. Hän ei tiennyt elävästä ravinnosta mitään. Hän oli aina ollut sitä mieltä, että ruoka on hyvää, jos se maistuu kielellä hyvältä, ja jos siitä tulee vatsa täyteen. Elämä oli ollut hektistä ja pikaruoka usein nopein ja varmin valinta. Heljä sanoo syöneensä usein roskaruokaa. Vielä Ahvenanmaalle matkatessaan hän joi lauttarannassa munkkikahvit ja poltti savukkeen. Instituutissa päiviteltiin hänen huonoa kuntoaan ja rajua muutosta, joka olisi edessä. Heljä valitsi ensimmäisen viikon ohjelmaksi paaston. Pahoinvointi ja kärsimys eivät voisi enää lisääntyä – hän ajatteli.

Muutos oli nopea

Toisella Ahvenanmaan viikolla Heljä alkoi syödä elävää ravintoa ja opetella sen tekemistä. Lähtiessään Ahvenanmaalta Heljä tunsi voivansa paljon paremmin. Edessä oli aiemmin sovittu käynti sairaalassa, johon hänen odotettiin jäävän hoitoon. Hän meni, mutta sanoi, ettei aio jäädä. Lääkärit olivat vihaisia, mutta suostuivat lopulta kompromissiin: jos verikokeen tulokset ovat hyviä, ei sairaalaan tarvitse jäädä. Puolen vuoden ajan tulokset olivat koko ajan menneet huonompaan suuntaan, mutta nyt oli tapahtunut selvä käänne parempaan.

Tiukasti elävän ravinnon linjalla

Heljä pysyi tiukasti elävän ravinnon linjalla kaksi vuotta, vuodet 1986-1988. Tämän ajan hän kävi myös säännöllisesti reumaverikokeissa. Tulokset paranivat koko ajan ja kahden vuoden kuluttua sairaalassa sanottiin, ettei verikokeissa enää näy merkkejä reumasta. Lääketieteen edustajille parantuminen vakavasta nivelreumasta oli hämmentävää. Lääketiede ei usko ihmeisiin, eikä elävään ravintoon, joten sairaalassa varoiteltiin innostumasta liikaa – sairaus kun voisi hyvinkin uusia. Näin ei ole käynyt. Aikaa on tuosta sairaalakäynnistä kulunut jo 35 vuotta. Heljä syö edelleen elävää ravintoa, mutta myös muuta ruokaa.

Immuunipuolustusta vahvistava elävä ravinto

Heljä tuntee kiitollisuutta elävän ravinnon tuottajia kohtaan. Hän arvostaa puhdasta ravintoa ja on valmis maksamaan siitä, että joku toinen idättää, versottaa ja laittaa elävää ruokaa hänen puolestaan. Nyt korona-aikana olisi entistäkin tärkeämpää, että elävää ravintoa olisi helposti saatavilla. Korona-ahdistukseen toisi helpotusta, kun söisi säännöllisesti immuunipuolustusta vahvistavaa elävää ravintoa. Hyvinkäällä, jossa Heljä asuu, ei ole yhtään kasvisravintolaa, eikä tarjolla ole elävän ravinnon ruokia. Ituja ja versoja onneksi myydään jo lähes joka kaupassa.

Henkinen herkistyminen

Ennen elävälle ravinnolle siirtymistä Heljä oli iloinen, reipas, optimistinen ja menevä nuori nainen. Reumaan sairastuminenkaan ei ehtinyt tehdä vaurioita psyyken puolella. Heljä on aina ajatellut myönteisesti. Myönteisyys ja iloisuus kuitenkin muuttuivat laadultaan toisenlaisiksi elävän ravinnon myötä. Nuorena Heljä rakasti juhlimista ja tanssi mielellään vaikka aamuun asti. Ahvenanmaan kokemuksen jälkeen ilo on muuttunut syvemmäksi ja henkisemmäksi. Hän kokee voimakkaasti olevansa osa luontoa. Hän menee mielellään rentoutumaan metsään – halaa puita, tuntee niiden energian ja vetää havun tuoksua syvään henkeensä.

Oleskelu Elävän ravinnon instituutissa valoi uskoa siihen, että Jumala auttaa ja kantaa ongelmienkin yli. Instituutin johtaja, Kristina von Weissenberg (myöhemmin Jansson), oli kokenut voimakkaan kristillisen herätyksen. Ahvenanmaalla hartaat aamunavaukset kuuluivat ohjelmaan ja siellä oli pieni punainen mökki hiljentymistä varten. Heljä ei ole kokenut varsinaista uskonnollista heräämistä, koska jo kotikasvatus oli uskonnollinen. Hän kävi lapsena pyhäkoulua ja kotona pyhitettiin sunnuntai levolle ja rukoukselle. Lapsille puettiin pyhävaatteet ja tytöille rusetit päähän. Elävä ravinto laajensi mieltä ja herkisti tuntemaan suuremman yhteyden kaikkien luotujen kanssa. Heljä tuntee voimakkaasti Jumalan olevan läsnä elämässään. Eri uskonnot ovat Heljän mielestä tasavertaisia.

Ihmeparantuminen

Elävän ravinnon instituutissa Ahvenanmaalla Heljä koki myös toisenlaisen parantumisen, joka tuntui ihmeeltä. Ennen Ahvenanmaalle lähtöä hän oli saanut kortisonipiikin kipeään lonkkaniveleen. Se oli auttanut. Sunnuntaiaamuna Heljä lähti kävelylle instituutin pihaan. Kävellessään hän tunsi yhtäkkiä valtavan kivun lonkassa, johon kortisonia oli pistetty. Hän huusi kivusta, eikä pystynyt yhtään liikuttamaan jalkaansa. Tuskankyyneleet valuivat valtoimenaan silmistä. Talosta tultiin apuun ja Kristina von Weissenberg kysyi: ”Saanko rukoilla puolestasi?” Heljä vastasi: ”Saat tehdä mitä vaan”. Hänet puolittain kannettiin, puolittain raahattiin alakerran toimistohuoneen sohvalle. Kristina laittoi molemmat kätensä noin 10-20 senttimetriä kipeän lonkan yläpuolelle ja rukoili noin 15 minuutin ajan. Sen jälkeen hän kehotti Heljää lepäämään paikallaan vielä hetken. Tämän jälkeen hän sanoi, että Heljä voisi kokeilla nousemista. Heljä nousi ja lonkka oli parantunut. Mitään kipua ei enää ollut, eikä kipu koskaan enää ole palannut. Viikon kuluttua tapahtuneesta sairaalassa selitettiin, että kortisonipiikki oli ilmeisesti vaurioittanut jännettä ja se oli mennyt poikki. Leikkaus olisi pitänyt tehdä kahden tunnin sisällä tapahtuneesta. Kätten päälle paneminen ja rukous olivat kuitenkin hoitaneet leikkauksen työn. Tämä oli Heljälle syvästi henkinen kokemus. Vieläkin hän muistaa joka aamu herätessään aloittaa päivänsä kiitollisin mielin.

Kaija Shurupov