Villivihannesvinkkejä

Salaatti pihapiiristä löytyvistä villivihanneksista

”Tein tämän salaatin pihapiiristä löytyvistä villivihanneksista. Salaatti sisältää mustaherukan lehtiä, voikukan lehtiä, vuohenputkea, poimulehteä, mustikan lehtiä ja ruohosipulia. Sen voi maustaa haluamallaan tavalla. Itse yleensä laitan sitruunamehua ja pähkinöitä tai avokadoa. Välillä teen pähkinä- tai siemenkastiketta tehosekoittimella”. -Valo Kainulainen.

***

Parhaita kuusenkerkänkeräys paikkoja

Parhaita kuusenkerkänkeräys paikkoja ovat yleensä tiheät suhteellisen nuoret kuusimetsät. Paras sesonki kestää vain pari viikkoa, joten pian on aika mennä metsään. Oikea aika kerätä kuusenkerkkää on, kun se on muutaman sentin pituinen ja kirkkaan vaaleanvihreä. Luonnonvarakeskuksen (LUKE) uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että kuusenkerkässä on runsaasti C-, K1- ja A-vitamiinia.

Kuusenkerkkiä voi nauttia sellaisenaan tai hauduttaa teeksi tai raikkaaksi juomaksi. Voit heittää kuusenkerkkää myös smoothien, maustamattoman jogurtin ja puuron sekaan. Ruokiin ja juomiin tuoreet kuusenkerkät antavat metsäistä, hiukan sitrusmaista, puolipihkaista aromia. Vanha kansa pureskeli kerkkiä myös pitääkseen huolta suun ja hampaiden hyvinvoinnista.

***

Hiirenkorvat

Hiirenkorvat ja vasta avautuneet nuoret lehdet ovat nyt parhaimmillaan. Niiden aika hujahtaa ohi hyvin nopeasi. Ruokakäytön kannalta puun käyttökelpoisimpia osia on saatavilla vain keväällä ja alkukesästä.

hhh

Hiirenkorvat

Pienissä, tahmeissa lehdissä on paljon C-vitamiinia. Lehdissä on eteeristä eli haihtuvaa öljyä, joka ehkäisee tulehduksia. Hiirenkorvissa haihtuvaa öljyä voi olla jopa 4-6%. Käytä lehtiä salaatissa, viherkeitossa ja smuutissa.

jjjj

Vaahteran kukat

Vaahteran kukat ovat erityisen makeita. Vaahteran lehdet sisältävät kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja runsaasti lehtivihreää.

Ripottele niitä salaatteihin tai lisää vihersmuutiin.

Vaahtera

jjjjj

Vuohenputki

Vuohenputken lehti on jaettu kolme kertaa kolmeen, eli sillä on kolme haaraa, joissa jokaisessa on kolme pikkulehteä.

Käytä vuohenputkea silloin, kun lehti on vielä kiiltävä ja väriltä vaaleanvihreä. Silppua pari kourallista vuohenputkea, raasta kurkku, lisää pähkinöitä tai pinjansiemeniä ja mausta salaatti sitruunamehulla ja halutessa ruokaöljyllä.

Tai kaada ainekset tehosekoittimeen ja anna pyöriä kunnes ainekset ovat hyvin sekoittuneet. Tarjoile salaattikastikkeena tai ruoan lisukkeena.

Vuohenputki

Vuohenputkea voi käyttää salaattiaineksena, ja se ei lopu helposti kesken. Sillä on myös mainio ravintoarvo. 100 grammaa vuohenputkea sisältää muun muassa 130 mg kalsiumia, 770 mg kaliumia, 53 mg magnesiumia, sekä 80 mg C-vitamiinia eli päivän saantisuosituksen verran. Hyviä hortoiluhetkiä!